keskiviikko, 7. joulukuu 2005

Uimista ja saunomista

Eilen ihana itsenäisyyspäivä. Istuimme iltaa Iinan luona ja suunnittelimme Sirun lahjaa. Saunoimme ja uimme, Iinan taloyhtiössä oli nimittäin sellainen ylellisyys kuin uima-allas! Katsoimme nauhalta L-koodin (kamala "lesbo"sarja, johon kaikki ovat jostain syystä koukussa) ja linnanjuhlia leikkien samalla perverssiä kynttiläleikkiä... Hyvä ilta.

Olen päättänyt vaihtaa Voimanlähteen aihetta johonkin henkilökohtaisempaan. Suunnitelmissani on jonkinlainen vähän naivistinen unimaisema. Saa nähdä milloin ehdin maalaamaan, aika menee töihin ja graduntekoon ja sosiaalisiin rientoihin, joita on tähän aikaan paljon. Tänään taas oma saunavuoro, ihanaa, ei voi koskaan saunoa liikaa...

maanantai, 5. joulukuu 2005

Pikkujoulukausi

Pikkujouluaika, ja jo parien juhlien jälkeen väsyttää! Missähän kunnossa olen parin viikon päästä... Lauantaina ainejärjestön pikkujoulut, on tosi hauskaa. Käsistäpitelyä ja halailua K:n kanssa, jolla tosin ilmeisesti nykyään on jonkinlainen vakituinen vapaa suhde... K. piirtää kuvani, hän sanoo että se ei ole sellainen kuin olen nyt, vaan sellainen kuin tulen olemaan. Pidän kuvasta, se on jotenkin valoisa. Juhlat jatkuvat ainejärjestön huoneella ja tulen kotiin joskus viiden aikaan, samaan aikaan kun hesarimies jakaa lehtiä.

Tänään taas kuvataidekoulussa. Maalaamme krokeja tussilla. Saan pastellimaalauksen elävästä mallista valmiiksi, siitä tulee yksi parhaista töistäni. Lumi on ehkä vihdoin tullut jäädäkseen, ihanan valkoista.

tiistai, 29. marraskuu 2005

Juhlia ja voimanlähde

En ole ehtinyt kirjoittaa yli viikkoon, paljon on tapahtunut.... Enimmäkseen ihmisten tapaamisia: tapas-ilta Pilvikin syntymäpäivän kunniaksi (tosin pari viikkoa myöhässä), epävirallisen gradupiirin tapaaminen, josta päädyn Riien kanssa yliopiston pyöräilyseuran hassuihin pikkujouluihin, sunnuntaina Heljän synttärit ja läksiäiset Manalassa... Viimeksi mainitussa J. pyytää numeroani. Vaikuttaa kyllä aika erikoiselta ja vähän sekaisin olevalta tyypiltä, en ole varma kannattaako tavata.

Kuvataidekoulussa mallimaalaus jatkuu. Työstä, johon en viimeksi ollut tyytyväinen tuleekin ihan hyvä ja aloitan uutta maalausta pastelleilla. Parin viikon sisällä pitäisi tehdä kritiikkityö aiheesta Voimanlähde. Aihe on valtavan vaikea, siitä tulee liian monta juttua mieleen enkä osaa päättää... Olen suunnitellut tekeväni jonkinlaisen version Botticellin Venuksen syntymästä, siinä olisi pelkkä Venuksen hahmo mustalla pohjalla. Tarkoituksena kuvata naiseutta voimanlähteenä.

maanantai, 21. marraskuu 2005

Haahuilua ja mallipiirustusta

Sunnuntai oli hyvä haahuilupäivä. Söimme Päivän kanssa pitkästä aikaa aamiaista, tai oikeastaan brunssia, kotonani. Brunssi oli ranskalaishenkinen: patonkia, hyviä juustoja, croissanteja, marmeladia, hedelmäsalaattia jogurtin ja hunajan kanssa. Myöhemmin kiertelimme gallerioita ja kauppoja.

Tänään kuvataidekoulussa elävää mallia. Malli on skottimies, joka puhuu suomea vain vähän. Skottina hän tietenkin kysyy heti ensimmäiseksi, olisiko meillä viskiä lämmikkeeksi... Teemme ensin nopeita krokeja niin, ettemme saa katsoa paperiin piirtäessämme, vain mallia. Se on vaikeaa mutta hauskaa. Joistakin piiroksista tulee pelkkiä söhryjä, joistakin aika hienoja - asennot tulevat jopa paremmin esiin kuin normaalisti piirrettäessä. Aloitamme pidemmän maalauksen mallin selästä. Aloitan vesiväri-rasvaliitutyön mutta en ole oikein tyytyväinen, haluaisin tehdä jotain muuta ensi kerralla.

torstai, 17. marraskuu 2005

Kaalipäivä

Gradu etenee hitaasti mutta varmasti (toivon...).

Saimme havainnointitehtäväksi maalata pelkkää kaalinpuolikasta. Kokeilen sitä tänään (illalla aion tehdä kaalipiirakkaa!). Ensin kuivapastelleilla, mutta se osoittautuu aivan mahdottomaksi. Ilmeisesti väline on väärä, sillä seuraavaksi kokeilen vesivärejä ja saan aikaan ihan kelvollisen työn. Yllättävää, yleensä koen vesivärit valtavan vaikeina, kun joka ikinen siveltimenveto näkyy lopullisessa työssä.

Valtavasti ideoita, voisin koko päivän vain istua kotona ja maalata. Luultavasti liika eristäytyminen ei olisi hyvä asia... Lähden kävelylle, aurinko laskemassa. Paavon kanssa olemme (ilmeisesti!) alkaneet arvioida toistemme runoja, ja lähetän muutamia uusimpia hänelle.

  • The only transformer and alchemist


    That turns everything into gold is love.


    -Anaïs Nin-

  • Luettuja kirjoja

    Reviiri 2005. Varsinais-Suomen taidetoimikunnan kokoama uusien kirjoittajien antologia, jonka olen luvannut arvostella Lumooja-lehteen.


    Chérie Carter-Scott: Rakkauden pelisäännöt.  Ei parisuhdeoppaiden lukemisesta kyllä varmaankaan mitään hyötyä ole... Muistan kyllä (taas) joitakin tärkeitä asioita, kuten sen että ei pitäisi alkaa seurustella vain siksi, että tuntee ulkoista painetta siihen. Siis odotan.


    Paulo Coelho: 11 minuuttia. Olen joskus aloittanut jonkin toisen Coelhon kirjan, mutta en pitänyt siitä. 11 minuuttia on kuitenkin aivan valtava elämys, en ole aikoihin lukenut mitään yhtä hienoa. Jotenkin samaistun päähenkilöön, joka on brasilialainen prostituoitu. Maria kuvaa olevansa kotiäiti ja ilotyttö samassa ruumiissa, niin minäkin olen aina ajatellut... Aika uskomaton saavutus keski-ikäiseltä mieheltä kuvata ilotytön maailmaa ilman, että siinä on mitään ällöttävää. Kaunis kirja, tosin loppu on vähän liikaa. 


    Jean Shinoda Bolen: Jumalattaren aika. Bolen käsittelee psykologiaa arkkityyppien näkökulmasta. Hän uskoo, että ihmisissä vaikuttavat samanlaiset arkkityypit kuin antiikin jumaltaruissa. Valtavan mielenkiintoisia ajatuksia. Tämä kirja toisin käsittelee keski-ikäisiä naisia, joten en saa siitä irti niin kovin paljon...


     

  • Musiikkilöytöjä

    Camille Saint-Saëns: Cello Concerto No.1 in A minor, op. 33 & Antonin Dvorak: Cello Concerto in B Minor, op.104 (solistina Jacqueline du Pré)


     


    Chant grégorien, ensemble Gilles Binchois; Chant grégorien & orgue, Saint Benôit. Gregoriaaninen kirkkolaulu on ihanaa kuunneltavaa, jos tuntee itsensä ahdistuneeksi tai hermostuneeksi. Tai muuten vain.


     


    Roisin Murpy: Ruby Blue. En pidä yhtä paljon kuin Molokosta. Jotenkin sekavaa. Myös todella hyviä biisejä joukossa, esim. "If We're In Love". 


     


    Aretha Franklin: Who's Zoomin' Who?  Tämä Arethan levy on tehty 80-luvulla ja se kyllä kuulee... Ei ihan sellaista Arethaa mihin olen tottunut...


     


     

  • Taidenäyttelyitä

    Nanna Susi, Galleria Krista Mikkola. En ole ennen nähnyt Nanna Suden töitä, vaikka niistä on puhuttu niin paljon. En ole tiennyt, että ne ovat niin kolmiulotteisia, maalattu niin paksuin kerroksin. Pidän väreistä.


     


    Rafael Wardi, Galerie Anhava. Jotenkin yhdistän Wardin aina keltaiseen väriin, näyttelyssäkin pidän eniten niistä töistä, jotka ovat enimmäkseen keltaisia. Mieleen jää varsinkin "Merellinen näkymä", se näyttää siltä kuin aurinko olisi juuri laskemassa mereen ja saisi sen liekehtimään.

  • Keikkoja ja konsertteja

    Selfish Shellfish, Mbar. Olen kuullut bändiä aikaisemminkin ex-kämppikseni levyltä, mutta päädyin keikalle puolivahingossa. Ihan loistavaa undergroundmenoa, omia biisejä ja covereita. Laulajalla on mahtava lavasäteily ja hän esiintyy pelkät tekosimpukankuoret rintojen peittona ja hula-hameessa...